4 Kauhutarinaa

TARINA 1.

Tämä tapahtui eilen. Olimme lukeneet kauhutarinoita juuri ennen nukkumaan menoa. Meitä pelotti hiukan, sillä luimme kaikista pelottavimmat. Meillekkin tapahtui pelottava juttu kun tulimme saunasta. Ylös lähti portaat, josta kuului narinaa ja nitinää.

Lähdin katsomaan yksin mitä on tekeillä. Huomasin että siellä vain oli ovi, joka oli auki ja siellä oli vanhoja nukkeja jotka olivat kaverini äidin vanhoja. Silloin kun kaverini äiti oli pieni oli pelottavia nukkeja. Kun tulin, kaverini olivat olohuoneessa. Ennen kuin pääsin sinne, katsoin peiliin. Ihan kuin takanani olisi ollut sama nukke, joka oli ollut rappusissa. Aloin pelästymään ja menin kavereideni kanssa ylös. Mutta he eivät olleet siellä.

Menin katsomaan ulos ikkunasta, ja näin taas sen pelottavan nuken. Yritin löytää kaverini, mutta en löytänyt heitä mistään. Ajattelin meneväni katsomaan olisikohan he rappusilla tai yläkerrassa. Kaikkialla oli hiljaista, mutta menin katsomaan yläkerran ikkunaan olivatko he ulkona leikkimässä naapureiden kanssa, mutta he eivät olleet. Katsoin pikku vuorelle, ja näin taas sen nuken. Pelästyin. Juoksin äkkiä, kaverini isosiskon huoneeseen ja löysin tytöt.

Kerroin siitä nukesta ja veimme nuken roskiin, mutta ei auttanut. En enään ole jäänyt katselemaan mihinkään kaverillani, koska voisin nähdä taas sen nuken. Nukke on nyt piilossa, ja hävitetty.
.

TARINA 2.

Olin 4-6- vuotias kun tämä tapahtui, joten en enää muista kaikkea kovin tarkasti. Olimme mökillä, joka on siis n. 300m päässä mummolastamme.

Pikkuveljeni oli ulkona ja äitini lämmittämässä saunaa, joten olin sisällä yksin. Istuin sängyllä ja katselin ulos sängyn vieressä olevasta ikkunasta. Mökin vieressä oli siis metsä, jossa kulki pieni polku.

Yhtäkkiä huomasin polulla kävelevän olion. Se oli ihmisen tapainen, mutta sillä oli ainoana vaatekappaleena ruskeat repaleiset shortsit. Sillä oli häntä, ruskea sotkuinen tukka, isot jalat ja nenä ja se oli noin 190 senttimetriä pitkä. Se käveli mökin ohi ja heti kun se oli kadonnut näkyvistä, menin kertomaan äidilleni peikosta joka ei tietenkään uskonut.

Yhä aina välillä yritän kertoa tätä tarinaani, mutta eipä kukaan ole minua vieläkään uskonut.
.

Tarina 3.

Tämä tapahtui vähän aikaa sitten, vielä tämän vuoden puolella, joskus pääsiäisen aikaan. Päätimme mummini kanssa mennä picnicille lintutorniin, ja otimme kilpailun kumpi ehtii perille ensin perille lintutorniin. Suota pitkin kulkevia "lauttapolkuja" oli kaksi.

Huijasin mummini pidemmälle reitille ja saavuin ensimmäisenä lintutorniin ja katselin suuntaan, josta mummini pitäisi tulla. Hetken kuluttua näin hänet ja myös jonkun täysin mustan hahmon seuraamassa häntä. Ajattelin ihmisen muotoisen hahmon olevan vain joku mustiin pukeutunut ja kasvonsa tuulelta peittänyt ihminen, joka on tulossa lintutorniin.

Olin hetken puhelimella ja kun mummini tuli lintutornin portaita ylös ja katsoin uudestaan suuntaan josta hän oli tullut, hahmoa ei näkynyt enää. Se ei myöskään olisi ehtinyt juosta kumpaankaan suuntaan lauttapolkuja pitkin, koska sitä ei näkynyt missään ja lauttapolut olivat lähes koko matkan näköetäisyydellä.
.

TARINA 4.

Olimme hyvin tylsistyneitä kaverini kanssa. Meillä ei ollut mitään tekemistä, kunnes äkkiä keksin että voisimme pelata spiritismiä. Kaverini oli heti täysillä mukana ideassa. Olimme vähän ilkeitä, joten kiusallamme soitimme luokan vihatuimmalle tytölle ja pyysimme häntä meille. Emme kertoneet mitä aiomme tehdä ja hän sanoikin tulevansa heti (ei ollut yllätys, koska ei hänellä ole kavereita). Katsoimme nopeasti netistä spiritismin säännöt ja teimme leivinpaperista ouija-laudan. Mietimme sopivaa paikkaa pelata ja tulimme siihen tulokseen, että autotalli olisi paras paikka, joten veimme kaikki tarvitsemamme tavarat sinne. Peitimme seinällä olevan pikkupeilin, sytytimme 11 kynttilää ja laitoimme lasin laudan keskelle. Mitään ristejä meillä ei siellä olekkaan, koska perheeni ei ole uskovainen. Sitten menimme nopeasti takaisin kotiini ja odotimme että tyttö tulee.

"Moi Anna", tervehdin ilkikurinen hymy kasvoillani. "Moi Meeri", tyttö vastasi hiljaa. "Mennää tonne autotalliin, niin voidaa pelata yhtä peliä." sanoin ja tartuin Annaa kädestä. Kaverini (Tiia) vinkkasi minulle silmää samalla kun kävelimme autotallille. Työnsin Annan ovesta sisään ja Tiia käveli perässä. Itse menin viimeisenä ja lukitsin oven. "Hei, mitä tää nyt on?" Anna kysyi hieman pelokkaasti. "Pelottaako sua?" Tiia kysyi ilkkuen. "Päästäkää mut pois!" Anna huudahti. "Ei me sulle mitään tehdä joten älä suotta pelkää. Me vaan mietittii et pelattais spiritismiä", kerroin. "En halua pelata sitä!" Katsahdin Tiiaa kysyvästi. "Eipä sulla ole valinnanvaraa", Tiia sanoi ja istuutui lattialle laudan viereen. Minäkin istuuduin ja Annakin vastahakoisesti. Nostimme kaikki etu- ja keskisormemme lasin päälle ja aloitimme pelin. Ensiksi mitään ei tapahtunut. Olimme jo lopettaa pelin, kunnes lasi alkoi liikkua. Säikähdimme sitä ja Anna hyppäsi ylös. "Istu alas!" Tiia sähähti. 
Henki sanoi olevansa hyvä ja että hänen nimensä on Katy. Kyselimme häneltä niitä näitä kunnes hetken mielijohteesta kysyin: "Kuka meistä kuolee ensimmäiseksi?"

Silloin kynttilöiden liekit leimahti korkeiksi ja henki vastasi hetken päästä "Anna"

Silloin Anna hyppäsi ylös ja rupesi huutamaan minulle ja Tiialle. "NYT PÄÄSTÄTTE MUT POIS TÄÄLTÄ!" Silloin peittämämme pikkupeili räsähti ja tajusimme hengen valehdelleen meille. Hän ei ollut mikään hyvä henki Katy, vaan 666. Sanoin vihaisesti hengelle että hän valehteli ja oikeasti onkin 666. Silloin lukittu ovi aukesi selko selälleen ja Anna lähti juosten pois. Tiia yritti juosta Annan perään, mutta ovi paukahti kiinni heti Annan lähdettyä.

Tiia palasi viereeni hermostuneena. "Mitä me nyt teemme?", hän kysyi ja katsoi minuun pelokkaasti. "Lopetetaan peli", vastasin yrittäen kuullostaa varmalta. Nostimme taas etu- ja keskisormemme lasin päälle ja pyysin saada lopettaa. Henki suuttui eikä antanut lupaa. Silloin autotallin katossa oleva lamppu poksahti. Tiia tarttui minua toisesta kädestäni kiinni ja toistimme samaan aikaan kolme kertaa "Jeesuksen Kristuksen kautta lopeta" Sitten nousimme pelokkaasti ylös, rikoimme lasin ja revimme laudan. Kun lähdimme ulos tallista, niin huomasimme kynnykseen kivellä raaputetun tekstin: "Liian myöhäistä"

Emme huomioineet sitä sen kummemmin ja Tiia lähti kotiinsa ja päivä jatkui normaalisti. Seuraavana päivänä koulussa ei näkynyt Annaa. Eikä sitä seuraavana. Eikä sitä. Anna ei ollut palannut kotiin meiltä lähdettyään, eikä kukaan ollut nähnyt häntä. Mitään jälkiä hänestä ei löydetty, eikä ole löydetty vieläkään. En vain haluaisi hyväksyä sitä, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, että Anna olisi vielä elossa jos emme olisi pakottaneet häntä siihen peliin.